tiistai 11. tammikuuta 2011

Ein Glückliches Neues Jahr 2011!

Tämän uuden vuoden toivotuksen, mutta suomeksi, lausuivat Kuopion kaupunginorkesterin jäsenet Wieniläiseleganssia-konsertissaan perjantaina 7.1. Kuopion Musiikkikeskuksessa. Toivotus taisi tulla juuri samassa kohtaa konserttia kuin sen lausuvat Wienin Filharmonikot uuden vuoden konsertissaan Musikverein’in Kultaisessa salissa: ennen kolmatta encorea, Tonava kaunoista. Kuten Wienissä, niin myös Kuopiossa sen jälkeen orkesteri esitti vielä Radetzky-marssin.

Kuopion kaupunginorkesterin pääkapellimestarin, itävaltalaisen – tai pitänee sanoa: wieniläisen Sascha Goetzelin johtama konsertti oli niin upea elämys, että tuhannen hengen yleisössä tuskin oli yhtäkään, joka ei toivo konsertille jatkoa vuoden kuluttua. Kapellimestari Goetzel on soittanut viulua 15 vuoden ajan Wienin Filharmonikoissa, joten elävä ja kiinteä yhteys Wienin uuden vuoden konserttiin on selviö. Se myös näkyy kapellimestarista. Jo pelkästään hänen työskentelynsä seuraaminen on elämys. Hän on ketterä, eloisa ja paljon liikkuva tahtipuikon heiluttaja. Tukka vain liehuu kun hän eläytyy tehtäväänsä ja on hyvin vahvasti läsnä.  Radetzky-marssin taputuskohtausten alkuun hän antoi yleisölle ohjeita hellyttävällä tavalla vain etusormiaan yhteen taputtaen merkkinä hiljaisesta taputuksesta, joka sitten sai myöhemmin luvan voimistua jopa räjähtävään läiskytykseen.
Ja minkä voiman kapellimestari Goetzel saikaan irti loistavasta Kuopion kaupunginorkesterista.
Konsertin upeana solistina oli sopraano Andrea Bogner, Wienistä hänkin. Hänen laulunsa Kevään ääniä –kappaleessa soi korvissani erityisen kauniina vieläkin. Ja kuten Wienissäkin, saimme katsella myös kaunista valssia Tanssiseura J&V:n kilpatanssiparien esittämänä.

Kerrassaan süss, niin maestro kuin konserttikin. Varmaan myös konserttia edeltänyt buffet.
Sascha Goetzel haluaa tuoda uuden vuoden konserttiperinteen myös Kuopioon. Ennustan, että ensi vuoden konserttiliput myydään loppuun hyvin nopeasti. Sana kiertää. Voiskohan buffet-ruokailun sijoittaa kuitenkin sille luontaisempaan ajankohtaan eli konsertin jälkeen?  Seuraavaa uuden vuoden konserttia odotellessa kehoitan perehtymään Kuopion kaupunginorkesterin kevätkauden tarjontaan, jossa sinfoniasarjan konserttien lisäksi on mm. Soile Isokosken konsertti, KalPa Hockey –yhteistyönä Kilpisydän soi –konsertti, päivämatineat, Vappukonsertti ja Suvisoittokin kesän alussa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti