keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Piiraisen piinaviikot

Tämän blogin kirjoitus meinasi juuttua jo otsikkoon. Hiukan yllättävää minulle, sillä yleensä se siitä lähtee varsin jouhevasti. Blogini aihe on nyt kuitenkin poikkeava: kirjoittaa esimiehestäni, joka on syytettynä ns. STT-jutussa liittyen Suomen Hiihtoliiton dopingjupakkaan. Asian käsittely on alkanut tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Pekka Puupään kaverin Pätkän sanoin: asiahan ei minulle kuulu, mutta toki olen, kuten koko Kuopion Matkailupalvelun henkilökunta, hyvinkin tietoinen tulevien viikkojen merkityksestä niin Jari Piiraiselle kuin yhtiöllemmekin. Pääsiäisen läheisyys ohjasi otsikon valintaa siten lopultakin tuohon piinaviikot -ilmaisuun. Liekö edes niin osuva.

En halua ottaa kantaa Jari Piiraisen tai muidenkaan syyttämiseen sen kummemmin kuin koko dopingasiaan tai Hiihtoliittoon, sillä en tunne muuta Piiraista kuin Kuopion Matkailupalvelun toimitusjohtaja Piiraisen. Ei ole meidän, hänen nykyisen henkilökuntansa, asia vatvoa ja pohtia
tapahtumia, joista meillä ei voi olla mitään tietoa. Yhtiömme hallitus ottaa ja erottaa toimitusjohtajan niin kuin osakeyhtiöissä tehdään, eikä se mielestäni kuulu mitenkään henkilökunnalle. Totuuden nimissä tässä kohtaa on hyvä kertoa, että sain olla hallituksemme toivomuksesta mukana valitsemassa Kuopion Matkailupalvelun toimitusjohtajaa viime keväänä ollessani kahden kuukauden ajan yhtiön vt. toimitusjohtajana. Ja tulkoon nyt kerrotuksi sekin, että olin kaikissa valintaprosessin vaiheissa Jari Piiraisen valinnan kannalla. Toki oli monta muutakin hyvää toimitusjohtajakandidaattia, mutta ei yhtä hyvää johtajakandidaattia kuin Jari.

Muistan Jarin ensimmäisen tilaisuuden henkilökunnan kanssa välittömästi valintansa jälkeen. Kuopion Matkailupalvelun hallituksen puheenjohtaja Mikko Mäntyniemi oli hienosti järjestänyt tapaamisen henkilökunnan kanssa ennen mitään muita esittäytymistilaisuuksia, jopa ennen lehdistötilaisuutta. Mikko oli pitänyt jo yhden seminaarisarjan verran tiedotustilaisuuksia henkilökunnalle parin ”poikkeustilakuukauden” aikana, jolloin entisen toimitusjohtajamme Heikki Kähärän piti lähteä ja uutta ryhdyttiin etsimään. Henkilökunta arvosti silloin suuresti tätä puheenjohtajan tapaa toimia. Nyt kuitenkin minun oli tarkoitus vetää uuden toimitusjohtajan esittelytilaisuus, ja minuakos jännitti niin pirusti, että miten minä hoidan sen riittävän taidokkaasti ja tyylikkäästi uuden toimitusjohtajamme edessä. Aloitin heti tyypilliseen tohottajamaiseen tapaani ohjeistuksen: Jarin kerrottua itsestään henkilökunnan jäsenet esittäytyvät osastoittain kertoen myös toimintansa ydinasiat. Jari totesi varmaan välittömästi, että minä olin aloittamassa sulkeisia ja totesi rennosti, että eiköhän Kaija kuitenkin oteta ensin kahvia ja kakkua. Olin kuitenkin tilannut peräti täytekakun tapauksen kunniaksi, mutta meinasin unohtaa sen heti alkuunsa. Siitä eteenpäin ei ollut kahta kysymystä siitä kumpi meistä otti tilanteen haltuunsa. Ja sen jälkeen niin monta muuta ... Jari on karismaattinen johtajatyyppi, joka ottaa tilan haltuunsa muutoinkin kuin vain majesteettisen kokonsa vuoksi.

Luonnollisesti valinnan jälkeen tuli kommentointia siitä, että olemme valinneet matkailualan ulkopuolelta tulevan henkilön Kuopion Matkailupalvelun toimitusjohtajaksi, jolla on myös rooli Kuopion kaupungin matkailupäällikkönä. Kuopio on sentään yksi Suomen merkittävistä matkailukaupungeista ja alueella sijaitsee myös tunnettu hiihto- ja matkailukeskus Tahko.
Kaikki ne, jotka osallistuivat ensimmäisiin tilaisuuksiin ja kokouksiin, joissa Jari Piirainen oli läsnä, saivat kyllä huomata hänen lukeneen läksynsä. Jari oli jotenkin alusta asti ”kartalla”. Hän omaksui valtavan nopeasti kaiken perustiedon Kuopion matkailullisesta asemasta ja tarjonnasta, laajentaen tietonsa hyvin pian koskemaan koko Kuopion aluetta ja jopa koko maakuntaa. Lieneekö syynä opettajakoulutus (kasvatustieteiden maisteri) siihen, että hänellä on mahdottoman hyvä muisti.
Tuntuu, että hän muistaa kaiken minkä on kerran kuullut. Myös kaikkien tapaamiensa henkilöiden nimet. Vai onko minun muistini huonontunut niin paljon, että hänen muistinsa häikäisee?

Jari on myös oivaltanut hyvin selkeästi Kuopion Matkailupalvelun ydintehtävän: Kuopion ja koko matkailualueemme sekä Pohjois-Savon matkailullisen vetovoiman kasvattamisen ja matkailumarkkinoinnin. Hän puhuu tuotekehityksen välttämättömyydestä sekä
matkailuinvestointien tarpeellisuudesta matkailun kehityksen airueina. Jari osaa todellakin puhua, ja mikä parasta, hänellä on aina asiaperusteiset argumentit. Investoinnit, tuotekehitys ja markkinointi ryyditettynä hyvällä paikallisella ja maakunnallisella yhteistyöllä on avain matkailun menestykseen. Toki kansainvälisessä markkinoinnissa yhteistyö yli maakuntarajojen on tavoiteltava olotila edelleen, vaikka hankerahoitus onkin ohjannut markkinoinnin rajaamisen useimmiten yhden maakunnan puitteissa tapahtuvaksi toiminnaksi.

Markkinoinnin ollessa yhtiömme ydintehtävä, ovat hallitus ja toimitusjohtaja joutuneet perkaamaan budjettiamme siitä näkökulmasta, että markkinointiin täytyy taata riittävät resurssit, eihän se muuten ole ydintehtävä kuin juhlapuheissa. Rahaa tarvitaan erityisesti markkinointitoimenpiteiden ostoon. Pelkkä henkilöstöresurssi ei siinä pitkälle riitä, vaikka olisi kuinka briljantteja markkinointi- ja nettinörttiosaajia palkkalistoilla. Kansainvälisessä markkinoinnissa Suomen tunnetuksi tekemiseen eivät riitä yksin Matkailun edistämiskeskuksen rajusti vähennetyt toimintarahat, vaan mukaan tarvitaan kaupunkeja, alueita ja matkailukeskuksia. Kiitos Jarin ja valveutuneiden Kuopion ja koko alueen matkailuyritysten edustajien, olemme pystyneet tekemään riuskat rajaukset ja keskitymme kolmen vuoden aikana kansainvälisessä markkinoinnissa vain Venäjään ja Saksaan yhteistyössä Matkailun edistämiskeskuksen kanssa. Jari pakotti meidät näkemään sen välttämättömyyden, että meidän on keskityttävä vain muutamaan isompaan kampanjakokonaisuuteen ja unohdettava kaikki ripellykset, mikäli haluamme saada nykyistä näkyvämpiä tuloksia aikaan. Tämä koskee pitkälti myös kotimaan markkinointia.

Kuopion Matkailupalvelussa on läpikäyty sen historian ensimmäiset YT-neuvottelut Jari Piiraisen vetämänä. Hän hoiti neuvottelut niin rauhallisen rauhoittavalla tavalla, että niistä tuskin jää liian kipeitä muistoja ja arpeutumattomia haavoja kenellekään. Minä ymmärrän ja hyväksyn ratkaisut, jotka yhtiössämme on jouduttu tekemään, koska se mikä on välttämätöntä koko yhtiön tulevan toiminnan kannalta, on vaan tehtävä.

Mitäpä tähän osaisi lopuksi sanoa? Pitäisikö Jaria yrittää lohduttaa vai laittaako kaikki leikiksi? Paikka on kuitenkin vakava, sitä ei kukaan kieltäne. Siis ainakin leikki sikseen. Kun emme tiedä niistä ajoista ja asioista Hiihtoliitossa, voin vain todeta Jari Piiraisen ensimmäisestä vuodesta Kuopion Matkailupalvelun toimitusjohtajana: erinomainen esimies, loistava johtaja ja mahdottoman mukava ihminen!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

73 päivää kesän alkuun !?

Miten upeaa aikaa onkaan tämä pohjoisen valoisa kevät ! Joka päivä kaivattu kesä on hiukan lähempänä. Aurinko tekee ihmeitä: hymy on herkässä ja energia tuntuu lisääntyvän kohisten. Niin paljon kuin lumi meille talvella iloa antaakin – no jaa, en puhu nyt erityisesti tämän talven lumi-iloista, joista tuli jo –kiroja – niin malttamattomina jo monet meistä odottavat sen sulamista.

Mikä ihmeen 73 päivää ? Tästä päivästä 5.4., jolloin tätä kirjoitan, on 73 päivää Kuopio Tanssii ja Soi –festivaalin alkuun 16.6., jolloin Kuopion kesän perinteisesti katsotaan alkavan. Festivaali vieraineen tuo kesän tunnelman torille, satamaan ja kesäterasseille, satoi tai paistoi.  Taiteellinen johtaja Jorma Uotinen on taas kerran kasannut  upean pläjäyksen mielenkiintoisia esityksiä viikon ajalle. Vaikka Jorma onkin tanssin arvostettu ammattilainen, hän ymmärtää, että korkeatasoinenkaan tanssitaiteen tapahtuma ei elä ja kukoista pelkästään ammattilaisille suunnatulla ohjelmalla. Jorma ymmärtää, että tietty määrä populismiakin tarvitaan, jotta kiinnostus herää riittävän laajana eri kohderyhmissä. Pörinää pönttöön, tuumaa Jorma – ja savolaiset tykkäävät niin kuin Jormakin savolaisista. 

Kuopio Tanssii ja Soi on erityisesti moderniin tanssiin keskittyvä tapahtuma. Klassinen baletti on kyllä kaunista katseltavaa, mutta moderni tanssi on yllätyksellisempää. Mitä enempi sitä katsoo, sitä enempi sitä haluaa nähdä.
Näin kävi minulle aikoinaan.  Erityisen kiehtovilta ensi kesän festivaalin ohjelmistossa vaikuttavat amerikkalaiset ryhmät Alvin Aileyn American Dance Theatre’n Ailey II –ryhmä sekä Cedar Lake Contemporary Ballet. On lupa odottaa räjähtävää energiaa ja ilmiömäisiä lahjakkuuksia. Tangoon alati rakastuneena en jätä mistään hinnasta väliin myöskään brasilialaista Mimulus Cia de Danca’n esitystä, joka pohjautuu tangoon vaikka rikkookin eri tanssilajien raja-aitoja. Modernin tanssin ja tangon yhdistelmän, improtangon ovat luoneet Kuopiosta kotoisin oleva Minna Tuovinen ja Pohjois-Englannista Suomeen kotoutunut Martin Heslop, jotka ovat As2wrists Dance Company’n taiteelliset johtajat. Ryhmän kantaesitys Kuopiossa tulee olemaan Tango for the Radically Anonymous.
Ahmi lisää tietoa ohjelmistosta: Kuopio Tanssii ja Soi 2011 ja katso video Ailey II, Kuopio Tanssii ja Soi 2011:



Kun Juhannus on juhlittu, niin päästään jännittämään heinäkuun ensimmäisen viikon säätä, josko se taas kerran osuisi kohdalleen Kuopio Wine Festivalille 1.-9.7. Viinijuhlaviikolle on melkeinpä poikkeuksetta osunut loistava sääjakso. Ja mitä olisikaan Kuopion kesä ilman viinijuhlia, kesän suurinta yleisötapahtumaa parhaan kesän aikaan ?   Ensi kesän viinijuhlamaa on Brasilia. Olen päässyt jo maistamaan niin viinejä kuin ruokaakin, kiitos tapahtumajärjestäjä PeeÄssälle kutsusta infoon. Viinit olivat suomalaiseen makuun hyvin sopivia kuten päiväntasaajan tuolta puolen tulevat viinit yleensä ovat. Ruokamaistiaiset lupaavat hyvää ensi kesän menusta.
Yksi asia ensi kesän festivaalilla on jo nyt ylitse muiden: päivittäin esiintyvä orkesteri Caipirinha. Tämä mahtava 13-henkinen brasilialais-suomalainen kokoonpano on ehdottomasti viinijuhlahistorian paras ”teemabändi” eli esittelyssä olevan viinimaan musiikkia esittävä orkesteri. Ammattitaitoiset muusikot ja kolme loistavaa solistia takaavat mukaansatempaavan lattaritunnelman, joka saa lanteen keinumaan ja jalan vipattamaan. Se on varmaa.

Kuopio Wine Festivalin esiintyjälista on tasokas kavalkaadi Suomen kevyen musiikin eturivin artisteja. Erityistä spesiaalia tulee olemaan ”Kuopio-ilta” tiistaina 5.7., jolloin alku-illasta esiintyy Kuopion kaupunginorkesteri solisteinaan Marco Hietala ja Kristiina Brask. Illan toisen konsertin tähti on Jenni ”Missä muruseni on” Vartiainen, joka on syntynyt, käynyt koulunsa ja kilpaillut lupaavana taitoluistelijana Kuopiossa. Viehättävän Jennin jo megaluokkaan noussutta uraa on meidän kuopiolaisten ollut erityisen mukava seurata. Eikä kuopiolaisten esiintyjien esiinmarssi viinijuhlilla lopu tähän, vaan Reckless Love solistinaan aina-aurinkoinen-aitosavolainen Olli Herman esiintyy juhlilla myös.
Bongaa tästä parhaat konsertit: Kuopio Wine Festival 2011


Rock saapui ryminällä Kuopioon muutama vuosi sitten – ja saapui jäädäkseen !
Kysymys on tietysti Kuopio RockCock –festivaalista 29.-30.7. Kuopion Väinölänniemi on eittämättä yksi kauneimpia festaripaikkoja Suomessa. Ja hyvä niin. Väittäisin myös nuorten arvostavan tätä asiaa. RockCockin järjestäjät ovat pystyneet huolehtimaan tapahtumajärjestäjän velvoitteistaan kaupunkia ja kaupunkilaisia kohtaan niin hyvin, että Kuopion kaupungin päättäjät pitävät perusteltuna antaa festivaalille pariksi päiväksi käyttöön tämä Kallaveden ympäröimä varsinainen ”paraatipaikka” läheltä kaupungin keskustaa. Tulevan kesän esiintyjälistan nimiä ovat: WASP USAsta, Danko Jones Kanadasta ja lemiläinen ilmiö, metalliorkesteri Stam1na, joka palkittiin taannoin peräti kahdella Emma-pystillä.
Lue lisää festarista: Kuopio RockCock 2011 

Kuopion tapahtumakesä ei ole pelkästään viiniä, laulua ja tanssia. Peinteisen urheilukaupungin mainetta pitävät kesällä yllä KuPS:n ohella Kuopio Triathlon ja Kuopio Maraton, joiden molempien reitit kiertävät niin kauniita Kallaveden ranta-alueita ja maisemia, että nimen Lakeland lisääminen tapahtumanimiin olisi kyllä enempi kuin perusteltua. Kuopio Triathlon järjestetään 6.8. ja sen ohjelmassa on  Olympiamatkan SM-kilpailu ja kolme kuntosarjaa. Tapahtuma myös televisioidaan.   Kuopio Maraton juostaan, kävellään ja rullaluistellaan perinteisesti syyskuun ensimmäisenä lauantaina 3.9.
Katso ja ala treenaamaan: Kuopio Triathlon 2011 ja Kuopio Maraton 2011 

Kuopion kesässä on ytyä !