keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Nyt kaikki luistelemaan!

Siinä se taas on käsillä: Kuopion iki-ihana luisteluviikko! Finland Ice Marathon järjestetään lauantaina 19.2. ja jo edellisenä iltana luistellaan Kuutamoluistelu tunnelmaisella Kallaveden jäällä.
Pakkanen paukkuu tällä viikolla siihen malliin, että yksi meidän ”pride and joy”, Koululaisluistelu jouduttiiin peruuttamaan tältä keskiviikolta ja huomiselta. Sitä tapahtumaa katsellessa on välillä mielikin läikkynyt liikutuksesta: se ilo ja innostus mikä tuhansista koululaisista on pursunut esiin kun he ovat kirmailleet sekä luistimilla jääradalla että monissa touhu- ja toimintapisteissä on lämmittänyt kaikkien järjestäjien mieltä. Ratkaisu oli kuitenkin oikea, terveys ja turvallisuus ennen kaikkea. Siellähän se luistelurata toki on muulloinkin koululaisten käytettävissä.

Talvi on ollut äärimmäisen rankka luisteluratojen tekijöille luonnonjäälle kaikkialla Suomessa.
Lunta on tullut niin paljon, että se on saanut veden nousemaan jäälle ja siitä eivät radantekijät eivätkä heidän koneensa tykkää. Työ on ollut Kallavedelläkin taistelua luonnonvoimia vastaan ja kuten yleensä, periksi on meilläkin pitänyt antaa: normaali 12,5 km:n luistelurata on jouduttu lyhentämään tänä talvena vain 4 km:n pituiseksi lenkiksi. Mutta periksi eivät radantekijät  Kuopion liikuntapaikkojen kunnossapidon liikelaitokselta ja tapahtuman järjestäjä Pohjois-Savon Liikunta ole halunneet antaa.

Sydän ja sielu monella matkassa

Jo 27 talvena on  Kuopiossa tehty tosissaan töitä, jotta Kallaveden jäälle on päästy luistelemaan. Siinä työssä on monella ollut sydän ja sielu mukana, sillä välillä se on vaatinut
todella uskoa koko homman järkevyyteen. Mutta periksi ei ole annettu kuin 1,5 kertaa vuodesta 1984 lähtien. Miksikö 1,5 kertaa? Näin sen minä lasken: vuonna 1989 emme päässeet ollenkaan luistelemaan aikana, jolloin tapahtuman olisi pitänyt olla eli maaliskuussa. Vuonna 1990 Kuopiossa järjestettiin Maratonluistelun epävirallinen MM-kilpailu 100 km:lla keskiviikkona 14.3. upeassa auringonpaisteessa ja loistavalla luisteluradalla. Hollantilaiset olivat jopa sitä mieltä, että se oli liian hyvä ollakseen järvenjäärata. Seuraavana päivänä alkoi satamaan ja kaikki suli ns. käsiin, vaikka  kukaan ei meinannut uskoa, että loistava rata voi hävitä parissa päivässä, mutta niin vain kävi, että jury teki päätöksen peruuttaa lauantain 17.3. Finland Ice Marathon. Päätös tehtiin niin myöhään perjantai-iltana, että luistelijat olivat jo nukkumassa ollakseen klo 7 aamulla lähtölinjalla, mutta heidät taidettiin kyllä herätellä silloin. Minä muistan jääneeni enempi tai vähempi itku silmässä odottelemaan Kirkan saapumista hotelliin kertoakseni hänelle tapahtuman peruuntumisesta ja hänen jäälle aiotun konserttinsa siirtämisestä maalle. Mutta eihän se ollut enää sama asia vaikka Kirka niin erityisen sydämeen käyvästi lauloikin silloisen tuoreen hittinsä Surun pyyhit silmistäni pois.

Lauantaina siis luistellaan Suomen vanhin,  tunnetuin ja suurin matkaluistelutapahtuma (huom. matkaluistelu on ehdottomasti oikeampi termi kuin retkiluistelu) Finland Ice Marathon 2011, mutta
lyhyestä radasta johtuen kuninkuusmatka 200 km on jouduttu lyhentämään 140 km:iin, 100 km on lyhennetty 80 km:iin, 50 km:a 40 km:iin, 25 km:a 24 km:iin ja 12,5 km:a 12 km:iin. Näin on kilpailunjohtaja Timo Oinonen Kuopion Luisteluseurasta suunnitellut ja laskenut kisa voitavan viedä läpi 4 km:n radalla. Onneksi meillä on noita tekijämiehiä, jotka osaavat ja pystyvät tekemään väliin mahdottomastakin mahdollisen.

Jotenkin Timo vielä järjestää senkin, että britti Teddy Keen, nyt luistelulempinimeltään Teddy the Penguin, saa luvan luistella täyteen hyväntekeväisyysprojektiinsa kuuluvan 200 km:n luistelun. Ehkä ensimmäisenä brittinä, jota asiaa kyllä vielä selvitellään ja varmistellaan. Teddyn tavoitteena on kerätä £ 6000 Lontoossa sijaitsevalle Great Ormond Street Hospital’ille, joka on hoitanut erinomaisen hyvin mm. Teddyn veljeä. Tässä linkki Teddyn verkkosivuille http://www.teddyonice.com/ Käykää ihmeessä katsomassa Teddyn perusteellista valmistautumista ilmeisesti hänen tähänastisen elämänsä kovimpaan koitokseen. Teddy tekee sen tosissaan, mutta myös hyvällä huumorilla. Teddy pääsi tiistain 15.2. Kymppiuutisten loppukevennykseenkin, joka on jo temppu sinänsä.

Tarjolla yksi talven eksoottisimpia tapahtumia: Finland Ice Marathon 2011

Tulkaa kaikki mukaan luistelun suureen juhlaan Kallavedelle! Tulkaa Matkustajasatamaan jo perjantaina, jolloin on jälleen luvassa mieliinpainuva ilta jätkänkynttilöin valaistulla luisteluradalla ja sataman tapahtumatorilla musiikista, syömisestä ja kuumista juomista nautiskellen. Säätiedotuksen mukaan ilta on kirkas ja kuulas, joten kuukin on nähtävissä. Laittakaa paljon vaatetta, luvassa on yli 20 astetta pakkasta. Lauantaina pakkanen vielä jatkuu, mutta aurinko paistaa täydeltä terältä ja varmaan jo lämmittää niin luistelijoita kuin katsojiakin, joita toivotaan Kallavedelle jälleen runsasta määrää kannustamaan niin tapahtumaan osallistuvia kilpaluistelijoita kuin omaan tahtiinsa luistelevia kuntoilijoita. Toivotan kaikkea mahdollista onnea järjestelyihin tulevana viikonloppuna Pohjois-Savon Liikunnalle ja siellä projektipäällikkö Olli Pulkkaselle ja toiminnanjohtaja Matti Kartilalle!

Luistimien puute ei ole ongelma, sillä SeikkailuKuopiolla on luistinvuokraus m/s Queen R –laivalla Matkustajasatamassa. Laivalla toimii myös mainio Luistelukahvila, jossa on mukava nauttia kuppi kuumaa luistelun välillä tai jälkeen ja seurata menoa ja meininkiä jäällä. Jos mielii Kallaveden jäälakeutta tutkimaan laajemmalti, niin moottorikelkka on siinä paikallaan ja niitäkin SeikkailuKuopio vuokraa toimipisteessään laivalla.

Lopuksi vakava vetoomukseni turvallisuusasioista järvenjääradalla luisteltaessa: käyttäkää kypärää, polvi- ja kyynärpääsuojia!!! Kypärä on aivan ehdoton asia. Uskomatonta seurata kuinka harvoilla sellainen on. Yllätyksekseni sen käyttö näyttäisi olevan jopa vähenemään päin. Mistä moinen?
Olen itse aina luistellessani Kallavedellä kyllä käyttänyt vanhaa pyöräilykypärääni, mutta sain silti hyvän opetustunnin suojavarusteista kun kävin tasan kolme viikkoa sitten 26.1. tavallaan ”korkkaamassa” ensimmäisen 2 km ratalenkin kun sitä oli vasta aloitettu höyläämään. Kaaduin sekä eteenpäin että taaksepäin. Minulla ei ollut polvisuojia ja niinpä eteenpäin kaatuessani suojelin polvilumpioitani niin terhakasti, että otin kämmenelläni vastaan peukalon ja sormien jäädessä jotenkin sojottamaan eri suuntaan ja vartaloni paino viittä vaille katkaisi peukalon nivelsiteet. Taaksepäin kaatuessa kuului aikamoinen kopsaus, sanoisin sitä jopa kovan iskun ääneksi. Onneksi vanha pyöräilykypäräni pysyi paikallaan eikä keikahtanut pois takaraivon päältä, minkä sellainen pään päällä keikkuva kypärä olisi helposti voinut tehdä. Minun piti jo koko edellisen ja ehkä sitäkin edellisen talvikauden hankkia oikea turvakypärä jäälle, mutta se oli vain jäänyt. Tiesin nyt saaneeni viimeisen varoituksen ja siispä hankin turvakypärän sekä  polvi- ja kyynärsuojat. Olipa niin mukava ja turvallinen olo luistella viime sunnuntaina siinä varustuksessa. Ja kun vielä alla oli Leon Luistinpalvelun teroittamat luistimet, jotka tällä kertaa oli teroittanut konkariluistelija Eko Räsänen, niin tiesin ja tunsin taas, että maailmassa on harvoja yhtä mukavia asioita kuin luistelu järvenjäällä puhtaassa ja raikkaassa luonnossa. PS. siltä Leolta (Kytövaara) saa ostettua myös niitä polvi- ja kyynärsuojia.

Hyvää luistelu- ja hiihtolomakautta kaikille!